Maalämpö on kiinnostanut erikoistyökaluja valmistavaa JR-Toolsia jo pitkään, mutta tähän asti esteeksi on muodostunut kuusinumeroinen alkuinvestointi. Tilanne muuttui, kun yrityksessä kuultiin Geonovan palvelumallista. Nyt JR-Tools saavuttaa tavoittelemansa energiaomavaraisuuden ilman huomattavaa aloituskustannusta.
Erikoistyökaluja metalliteollisuudelle valmistavan JR-Toolsin tuotantotilat sijaitsevat Jyväskylän Tikkakoskella historiallisessa tehdasmiljöössä. Tähän asti tilat ovat lämmenneet kaukolämmöllä, joka tulee kiinteistöteknisistä syistä naapuriyrityksen kautta.
Maalämpöä on yrityksessä mietitty pariinkin otteeseen, sillä se toisi kaivattua energiaomavaraisuutta ja parantaisi työskentelyolosuhteita erityisesti kesäisin.
”Aiemmin maalämpöhanke on jäänyt pöydälle johtuen hurjan korkeasta alkuinvestoinnista, joka vastaa kahden tuotantokoneen hankkimista. Koneinvestoinnit ovat meillä kuitenkin aina prioriteetti numero yksi, kun investointeja tehdään”, painottaa toimitusjohtaja Pasi Rönn.
Riskienhallintaa ja päästövähennyksiä
Vaihtoehto, missä Geonova hoitaa alkuinvestoinnin ja asiakas maksaa kuukausimaksua, sopii JR-Toolsille täydellisesti.
”Kun otamme maalämmön palveluna, pystymme keskittämään investoinnit omaan laitekantaan. Saamme kuitenkin maalämmön tuomat hyödyt esimerkiksi päästövähennysten ja energiaomavaraisuuden muodossa”, Rönn sanoo.
JR-Toolsissa on tehty päästölaskentaa jo muutaman vuoden ajan. Suurimmat päästöt syntyvät ostoenergiasta. Siirtyminen kaukolämmöstä maalämpöön tuo JR-Toolsille noin 20 %:n päästövähenemän.
”Kestävyysraportointi (CSRD) tulee meillekin ajankohtaiseksi muutaman vuoden sisään. On tärkeää olla ajoissa liikkeellä, sillä asiakkaat edellyttävät jo nyt tuotekohtaista päästölaskentaa”, Rönn kertoo.
Ostoenergian tarve putoaa lähes kolmasosaan
Maalämpöön siirtyminen tuo ennakoitavuutta energiakustannuksiin ja laskee myös huomattavasti ostoenergian tarvetta.
JR-Toolsin lämmitysenergian kulutus on aikaisemmin ollut noin 360 MWh/vuosi ja kustannukset noin 30 000 euroa vuodessa. Kulutusta ja siten myös kustannuksia on pystytty pienentämään lämmöntalteenottoa tehostamalla. Jatkossa JR-Toolsin lämmitys- ja viilennystarve katetaan seitsemällä 335 metriä syvällä maalämpökaivolla.
”Ostoenergian eli käytännössä lämpöpumppujärjestelmän vaatima sähköntarve on jatkossa noin 135 MWh vuodessa”, Geonovan asiakkuuspäällikkö Kimmo Pikkarainen laskee.
Maaviileä parantaa työskentelyolosuhteita
Tällä hetkellä JR-Toolsilla ei ole tuotantotiloissaan viilennystä. Uusi maalämpöjärjestelmä tuo aikaisempaa enemmän mahdollisuuksia hienosäätää työskentelyolosuhteita. Lisäksi se sisältää valmiuden maaviileän käyttöönottoon.
”Kesäaikaisella viilennyksellä voimme parantaa merkittävästi työskentelyolosuhteita ja työhyvinvointia. Hyvin suurella todennäköisyydellä tulemme tämän mahdollisuuden myös hyödyntämään”, Rönn kertoo.
Lue muista teollisuuskohteistamme >> Päästöt minimiin: I-Valon tehdas lämpenee pian vesi-ilmalämpöpumpuilla
Oletko kiinnostunut kuulemaan lisää? Jätä meille yhteydenottopyyntö.