Tiedote

Maalämpö palveluna tuo lähes 40 000 euron vuosisäästöt

Ilmakuva Kantolan teollisuuskiinteistöstä
Centered Text: full, Uloin , Sisäbg-white

“Sotkanlinnana” tunnettu Kantolan teollisuuskiinteistö Hämeenlinnassa siirtyy vuoden 2024 aikana kaukolämmöstä maalämpöön. Geonovan maalämpöasiakkaana yritys saavuttaa välittömiä kustannussäästöjä, jotka ovat vuositasolla kymmeniä tuhansia euroja.

Hämeenlinnan keskustan läheisyydessä sijaitseva Kantolan teollisuuskiinteistö on valmistunut alun perin 1940-luvulla Sotkan puusepäntehtaaksi. Nykyisin yksityisessä omistuksessa olevan kiinteistön 20 000 m2:n tiloissa on monenlaista yritystoimintaa pienvarastoista judo- ja crossfit-saleihin.

Kiinteistön iso koko merkitsee myös huomattavia energiakustannuksia.
“Kantolassa on tehty aikaisemmin energiatehokkuustoimenpiteitä lämmityskustannusten pienentämiseksi, ja kulutus on saatu näin laskettua 1650 MWh:iin. Tästä huolimatta kaukolämpökustannukset ovat olleet korkeat, vuonna 2022 noin 126 000 euroa”, kertoo Geonovan asiantuntija Matti Virta.

Kantolan Teollisuuskiinteistöt Oy:n toinen omistaja, yrittäjä Kari Puosi nostaa kustannukset tärkeimmäksi syyksi siirtää kiinteistö maalämpöön.
“Kaukolämpö on kallistunut täällä Hämeenlinnassa rajusti, eikä eteenpäin katsoessa ole muutosta nähtävissä”, hän toteaa.

Centered Text: full, Uloin , Sisäbg-white

Nopeasti kiinni kustannussäästöihin

Maalämmön hankkiminen palveluna Geonovalta oli yritykselle helpohko valinta, sillä kiinteistön koko huomioiden oma investointi maalämpöjärjestelmään olisi merkinnyt isoa summaa.
“Rahoitus olisi varmasti järjestynyt, mutta kassanhallinnan kustannustehokkuuden kannalta palveluna ostaminen on hyvä ratkaisu. Meille on tärkeää, että oman investoinnin sijaan pääsemme nopeasti kiinni kustannussäästöihin”, Puosi sanoo ja kiittelee Geonovan aktiivisuutta ja vakuuttavia laskelmia.

“Maalämpöpumppujärjestelmän teho tulee olemaan yli 500 kW. Tämä tuotetaan 32 maalämpökaivolla. Lisäksi kiinteistöön asennetaan 400 kW:n sähkökattila huippukulutusta varten”, Virta kuvailee suunniteltua ratkaisua.
”Ratkaisu on kannattava ja tuottaa asiakkaalle vuosisäästöjä arviolta 20 000 euroa heti ensimmäisestä vuodesta alkaen”, hän kertoo.

Lämmityskustannussäästöjen lisäksi yritys saavuttaa säästöjä myös sähkönhankinnassa. Yli 500 kW:n lämpöpumppuratkaisu tarkoittaa, että sähkön siirtoveroluokka vaihtuu ja pudottaa sähkönsiirtokustannukset 2,25 sentistä 0,06:een senttiin kilowattitunnilta.
“Tämä tuo noin 16 000 euron vuosisäästöt myös sähkönhankintaan”, Virta laskee.

Kantolan ja Geonovan yhteistyösopimus toteutetaan EaaS-mallilla, eli se sisältää maalämmön lisäksi myös järjestelmän tarvitseman sähkönhankinnan.

Centered Text: full, Uloin , Sisäbg-white

Vuokralaiset odottavat päästövähennyksiä

Kustannussäästöjen lisäksi Kantolan kiinteistöön tavoitellaan Puosin mukaan merkittäviä päästövähennyksiä.
“Meillä on kaikkiaan yli 100 vuokralaista. Hiilijalanjäljen laskeminen ja pienentäminen on yhä useammalle tärkeä osa heidän omia vastuullisuustoimiaan. Maalämpöön vaihtaminen edistää merkittävästi näitä tavoitteita.”

Geonovan laskelmien mukaan päästövähenemä on huomattava.
”Päästöt putoavat 261 tonnista CO2-ekv:sta 40,7 tonniin, eli lähes 85 %. Suureen pudotukseen vaikuttaa myös se, että jatkossa kiinteistössä käytetään lähes yksinomaan uusiutuvaa sähköä”, Virta mainitsee.

Kantolan maalämpöprojektia on valmisteltu hoitamalla lupa-asiat ja suunnitelmat hyvissä ajoin kuntoon.
”Projekti käynnistyy helmikuussa, ja kesäkuun paikkeilla kaiken pitäisi olla käyttökunnossa. Seuraavaan lämmityskauteen startataan maalämmöllä”, Puosi lupaa.

 

Lue myös:
>> JR-Tools siirtyy maalämpöön ilman isoa alkuinvestointia

>> Päästöt minimiin: I-Valon tehdas lämpenee pian vesi-ilmalämpöpumpuilla

Voisiko maalämpö palveluna olla myös teidän yrityksenne ratkaisu? Jätä meille yhteydenottopyyntö, niin keskustellaan lisää!

Centered Text: centered, Uloin bg-white, Sisä formbg

Ota yhteyttä