Kun yritys harkitsee maalämmön hankkimista palveluna, ajatus pitkästä yhteistyösuhteesta voi aiheuttaa epävarmuutta. Uskallammeko sitoutua samaan kumppaniin 10–20 vuodeksi? Entä kun tulee yrityskauppa tai muu iso liiketoimintamuutos? Ei hätää, me Geonovalla olemme ennakoineet pitkän liiton kompastuskivet. Lue toimitusjohtajamme Tapo Lehtorannan vinkit pitkään yhteistyösuhteeseen!
Asiakassuhteemme ovat lähtökohtaisesti pitkiä, vähintään 10 vuotta. Olemme Geonovassa miettineet paljon sitä, miten varmistamme molemminpuolisen tyytyväisyyden niin hyvinä kuin haastavina aikoina. On vastuullista rakentaa hyvää suhdetta, mutta varautua myös yllätyksiin.
Avoin viestintä on luottamuksen perusta
Kaiken lähtökohta on molemminpuolisen luottamuksen rakentaminen. On asiakkaita, jotka heittäytyvät heti rohkeasti mukaan. Toisten kanssa keskustelemme pidempään, ja luottamus syntyy hitaammin esimerkiksi erilaisten pilottien kautta. Luottamusta ei kuitenkaan synny ilman avointa viestintää. Avoin viestintä vähentää myös riskin tunnetta. Mitä paremmin ymmärrämme toistemme arkea ja liiketoimintaa, sitä helpompi meidän on suunnitella pitkäjänteinen ja kokonaisuuden kannalta paras ratkaisu, joka varmasti kestää aikaa. Meille on tärkeää tuntea asiakkaamme hyvin. Vastaavasti haluamme, että asiakas kokee meidät helposti lähestyttäväksi ja rennoksi kumppaniksi, jonka kanssa voi jutella mistä vaan.
On tietysti toinenkin asia, mikä vaikuttaa suoraan luottamuksen rakentumiseen: asiantuntemus. Pidämme huolta, että ihmisillämme on aina tuorein tietotaito energia- ja lämpöpumppujärjestelmistä. Asiantuntemuksella huolehdimme tietysti myös järjestelmästä ja toimivuudesta asiakkaan toivomalla tavalla. Tavoitteenamme on tarjota asiakkaille mahdollisimman vaivaton kokemus, missä maalämpö sujahtaa sujuvasti osaksi heidän arkeaan. Lisäksi asiantuntijoillamme on rohkeus suositella asiakkaalle parasta ratkaisua – silloinkin, kun se on muuta kuin omat palvelumme.
Ositussuunnitelma tehdään jo alussa
Yhteistyösuhteen alussa määrittelemme sille myös päättymispäivän – vaikka mikään ei estä meitä jatkamasta taivalta samalla tai vähän erilaisella yhteistyömallilla.
Niin tai näin, se miten tiemme tässä kohtaa mahdollisesti erkanevat, sovitaan jo alkuvaiheessa. Näin asiakas voi keskittyä hyvillä mielin omaan ydinliiketoimintaansa ja me taas energian optimaaliseen tuottamiseen. Riippumatta siitä kenen taseessa esimerkiksi lämpöpumppujärjestelmän laitteet ovat, elinkaariajattelun mukaisesti pidämme niistä hyvää huolta ja varmistamme niille mahdollisimman pitkän käyttöiän ja arvon säilymisen.
Jos homma menee vihkoon: hätäexit-pykälä käyttöön
Kukaan ei halua ikäviä yllätyksiä, mutta viisautta on silti varautua niihin. Joskus asiakas joutuu keskelle yllättäviä yritysjärjestelyjä, jotka vaikuttavat yhteistyöhömme. Joskus taas liiketoiminta kohtaa valtavaa turbulenssia. Maalämmön osalta asiakkaamme voivat olla rauhallisin mielin. Täysin mahdottomaltakin tuntuviin tilanteisiin on sopimuksessa aina “hätäexit”.
Vaikka kaikkia yksityiskohtia ei voida etukäteen tietää, pelin henki on se, että osapuolten kesken vallitsee hyvä tahto. Asiat järjestyvät aina.
Yhteiset tavoitteet – järkeä ja tunnetta
Pitkän liiton salaisuus on viime kädessä hyvin yksinkertainen: asiakkaan ja Geonovan yhteinen näkemys siitä, millaista lopputulosta pitkäjänteisellä yhteistyöllä tavoitellaan. Investoiminen kestävyyteen on yrityksille elinehto – niin asiakkaat kuin rahoittajatkin edellyttävät jo sitä. Yhtäältä meillä on missio, jossa viemme lämpöpumppujen voimin hallitusti eteenpäin tärkeää energiamurrosta ja siirtymistä ei-polttamalla tuotettuun energiaan. Samalla pidämme kuitenkin mukana järjen äänen ja excel-näkökulman: terveellä pohjalla oleva yhteistyö näkyy molempien tulosviivan alla.
Kun asiakas kokee pitkässä suhteessa tyytyväisyyttä, luottamusta ja turvallisuutta, yhteistyöstä tulee mutkatonta ja rentoa. Sanoisin, että silloin olemme onnistuneet.
Jos tällainen suhde on sinunkin yrityksesi juttu, jätä meille yhteydenottopyyntö!
Tapo Lehtoranta
toimitusjohtaja